Kehän keskelle kahdentoista rautaisen säteen.
Me totuuden ikuista siementä etsivät kokoontuneet olemme, eteen ikuisuuden porttien, valoon kosmiseen.
Linnassa auringon oikeaa hetkeä odottaen.
Kanssa veljien, läsnä jumalten.
Sädettä totuuden seurataan, epätietosina tulevasta.
Portit Manalaan avataan, ajasta irtautuneena,
yhdessä me tämä polku kuljetaan, halki aikojen valoja seurataan.
Tänä yönä riitit muinaiset, saatella henget saa,
Ulos luolastoista kuoleman, kohti uutta alkua tulevaa.
Säteet viimeiset auringon, kehämme vihdoin valaisee.
Nyt kutsuu voimat isien, takaa sillan tuonpuoleisen,
saleista sen ulottuvuuden, säteet kohdanneet on.
Säteet valaistuksen, puhtaan valkoisen kirkkauden.
Läpi kahdentoista säteen, kehän keskelle kuljen.
Läpi Mustan Auringon kirkkaan valon, kehän keskellä yhdistyvän.
Menneisyyden henget tuulet kuljettaa, läpi porttien aikaan meidän, todellisuuteen nyt muuttuvaan, meitä voimistavaan.
Sisältä tunnelin, tuon aikaportaalin kätketyn.
Ohjaa meitä Mustan Auringon riitti
Sydämeni palon nyt entistä vahvempana tunnen.
Olen herra tämän tilan, ajan ja paikan, nuo loitsut lausun niitä tarkoittaen, sanasta sanaan niitä uudelleen kertaan.
Voimat menneiden aikojen, meidät nyt piirittää, mukana tuulen ne tulivat, luolista Manalan.
Kätköistä kuoleman nousivat, tarkoitustaan jatkamaan.
kuin korpit pesästään, nousivat mielemme kirkastamaan.